Artikkelit

KL-Kuntahankintojen Asiakaspalveluratkaisu-puitesopimuksen avulla uusia asiointimahdollisuuksia kuntapalveluihin

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 7.2.2017

Kuntasektorin organisaatioilla on mahdollisuus ottaa digiloikka sähköisen asiakaspalvelun tarjoamisessa kuntalaisille KL-Kuntahankinnat Oy:n ja videoasiointipalveluihin erikoistuneen VideoVisit Oy:n allekirjoitettua 4 + 4-vuotisen puitesopimuksen Asiakaspalveluratkaisusta.

Julkiset palvelut suoraan kotisohvalle

Asiakaspalveluratkaisulla tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, joka palvelee kuntalaisen asiointia omalta päätteeltä kasvotusten videoyhteyden avulla paikasta riippumatta. Palvelu tukee pikaviesteillä (chat) tapahtuvaa asiakaspalvelua sekä sujuvaa siirtymistä pikaviestinnästä videoasiointiin. Heti tapahtuvan chat-asioinnin lisäksi palvelu mahdollistaa videoasioinnin ajanvarauskalenterin kautta.

Asiakaspalveluratkaisu helpottaa niin sosiaali- ja terveydenhoidon kuin kuntien virastopalveluiden tarjoamisessa kuntalaisille kotiin. Esimerkiksi kunnat voivat siirtää osan virastopalveluistaan virtuaalisiksi – rakennuspalvelusta aina kunnanjohtajan tapaamiseen etäyhteyksin.

Sote-palveluihin uusia toimintamalleja etävastaanotolla

Kela on korvannut työterveyshuollon etäpalveluita sairaanhoidon osalta 1.3.2016 ja ehkäisevän työterveyshuollon osalta 1.1.2017 alkaen. Asiakaspalveluratkaisun avulla esimerkiksi juuri työterveyshuollossa on mahdollista ottaa käyttöön tietoturvallinen ratkaisu etävastaanoton tuottamiseen.

Ratkaisun käyttöönottoa myös muissa sote-sektorin palveluissa helpottaa laajat integraatiomahdollisuudet. Palvelu on integroitavissa esimerkiksi osaksi potilastietojärjestelmän sähköistä ajanvarausta, omahoitoportaalia taikka jo käytössä olevaa contact center -ratkaisua. Asiakaspalveluratkaisu tarjoaa etävastaanoton lisäksi valmiit työkalut etälääkärikonsultaation tuottamiseen luoden aivan uusia mahdollisuuksia katkeamattomien hoitoketjujen tuottamiseen virtuaalisissa sote-palveluissa.

Lisätietoja:

VideoVisit Oy | myyntijohtaja, Juhana Ojala | puhelin 040 568 2182 |
KL-Kuntahankinnat Oy | hankinta-asiantuntija, ict, Maria Saari | puhelin 050 413 7331

VideoVisit mukana hallituksen kärkihankkeessa

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt yhteensä 14,2 miljoonan euron I&O- kärkihankerahoituksen kahdeksalle hankkeelle, joissa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa.

Olemme Pirkanmaalla ’Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella’ -hankkeen (Ikänäeuvo) yksi kehittäjäkumppaneista. Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden neuvonnan ja asiakasohjauksen toimintamalli. Mallin kautta asiakas saa oikeat palvelut oikeaan aikaan. Kantavia teemoja ovat mm. asiakaslähtöisyys, yhdenvertaisuus, ratkaisukeskeisyys, tiedonsaannin helppous ja moniammatillisuus.

Julkisten palvelujen digitalisointi on kärkihankkeessa läpileikkaava teema. Digitalisaatio ja hyvinvointiteknologian kehittyminen mahdollistavat uudentyyppisten sähköisten palveluiden käyttöönoton sekä palveluprosessien uudistamisessa että kansalaisen omahoidossa ja tietojen hyödyntämisessä.

 

VideoVisit ja Eksote yhteistyöhön virtuaalihoivapalvelun tuottamisesta

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ja VideoVisit Oy ovat solmineet vuodet 2017-2019 kattavan yhteistyösopimuksen VideoVisitin tuottaman virtuaalihoivaratkaisun käyttöönotosta. VideoVisit Oy tuottaa palvelut Eksotelle KL-Kuntahankintojen valtakunnallisen KLKH 109 Virtuaaliset Hoivaratkaisut puitesopimustoimittajan roolissa.

VideoVisitin virtuaalihoivapalvelun käyttöönotto toteutetaan vaiheistetusti tammikuun 2017 aikana. Käyttöönottovaiheen jälkeen palvelu on käytössä alkuvaiheessa noin sadalla Eksoten asiakkaalla.

– Eksotessa tavoitteena on vakiinnuttaa palvelu alussa osaksi kotihoitotyötä. Lisäksi kartoitetaan palvelun soveltuvuutta myös muuhun terveydenhuoltoon. Tavoitteena on lisätä vanhusten sosiaalisuuden kokemusta – videoyhteyspalvelu on käytössä kansalaisen ja ammattilaisen välillä sekä myös omaisyhteyden muodossa. Molempia käyttäjiä toivotaan palvelun piiriin lisää, projektikoordinaattori Mira Pakanen ja sairaanhoitaja Marika Lindberg kuvailevat Eksoten tulevaisuuden suunnitelmia.

VideoVisit Oy:llä ollaan erittäin iloisia Eksoten päätöksestä hyödyntää KL-Kuntahankintojen kilpailuttamaa puitesopimusta virtuaalihoivapalvelun hankinnassa vuosille 2017-2019.

– Pitkistä välimatkoista ja innovatiivisista toimintamalleista tunnetussa Eksotessa on tehty jo entuudestaan hyvää työtä virtuaalisten yhteyksien hyödyntämisessä. Meille on suuri kunnia ottaa viestikapula vastaan ja yhteistyössä Eksoten kanssa kehittää virtuaalihoivaa siten, että se olisi yhä useamman Etelä-Karjalalaisen saatavilla, kertoo VideoVisitin myyntijohtaja Juhana Ojala.

 

Lisätietoja:

VideoVisit Oy
Juhana Ojala, Sales Director
Puh. 040 5682182
juhana.ojala@videovisit.fi

Eksote
Mira Pakanen, Projektikoordinaattori
Puh. 040-198 8959
mira.pakanen@eksote.fi

Eksote
Marika Lindberg, sairaanhoitaja, etäpalveluiden kehittäjä
Puh. 040 651 3020
marika.lindberg@eksote.fi

VideoVisit Oy laajentaa toimintaansa Pirkanmaalle – uusi toimipiste avautuu Tampereelle

VideoVisit Oy vastaa Pirkanmaan alueen kasvavaan palvelukysyntään avaamalla uuden toimipisteen Tampereelle 1.1.2017 alkaen. Tampereen toimipiste tulee palvelemaan Pirkanmaan lisäksi myös Keski-Suomen ja Pohjanmaan alueiden asiakkaita ja heidän tarpeita.

– Kuluneen vuoden aikana videoasiointipalveluiden kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti kotimaan markkinoilla. Monessa maakunnassa suunnitellaan parhaillaan uusia toimintamalleja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottamiseksi virtuaaliyhteyksien avulla. Samalla julkishallinnon ja yksityisen sektorin sähköisessä asioinnissa on tapahtunut murros kohti videoasioinnin laajamittaisempaa hyödyntämistä, VideoVisit Oy:n toimitusjohtaja Esa Ojala kertoo.

– VideoVisit Oy:n tahtotila on jatkossakin tarjota asiakkailleen Suomen ammattitaitoisinta osaamista virtuaalisten palvelutuotantomallien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Pirkanmaalle toimitilan avaaminen on meille strategisesti merkittävä asia, sillä Tampere toimii maantieteellisesti hyvänä solmukohtana niin Pohjanmaan kuin Keski-Suomen suuntaan. Lisäksi haluamme vahvistaa asemaamme paikallisena toimijana alueella, jossa on vahva tahtotila kehittää kuntalaisten sähköisen asioinnin palveluita niin virastopalveluiden kuin SoTe-palveluiden osalta, Ojala tarkentaa.

Lisätietoja:

VideoVisit Oy
Esa Ojala, CEO
puh. 0440 451842
esa.ojala@videovisit.fi

VideoVisitin virtuaaliset hoivaratkaisut käyttöön KL-Kuntahankintojen puitesopimuksella

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 27.4.2016

Kaikilla kuntasektorin toimijoilla on nyt mahdollisuus seurata Helsingin kaupungin viitoittamaa esimerkkiä virtuaalipalveluiden hyödyntämisestä SoTe-palveluissa, kun KL-Kuntahankinnat Oy ja suomalainen VideoVisit Oy allekirjoittivat 4+4 vuotisen puitesopimuksen virtuaalisista hoivaratkaisuista.

Lisäturvaa ja monipuolisuutta kommunikointiin

Virtuaalisella hoivaratkaisulla tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, joka mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhoidon palveluiden tuottamisen asiakkaalle kotiin videoyhteyden avulla. Palvelua hyödynnetään esimerkiksi kotihoidossa, kotisairaanhoidossa, kotikuntoutuksessa sekä vammaispalveluissa.

Virtuaalihoivapalvelu helpottaa kotona asuvan asiakkaan arkea, luo lisää turvallisuutta sekä moninaistaa kommunikointia ulkomaailmaan päin mahdollistamalla videoyhteydet hoitohenkilökuntaan, omaisiin ja ystäviin sekä osallistumisen erilaisiin etäkuntoutus ja viriketapahtumiin.

Kunnille ja kaupungeille keskeisimmät hyödyt palvelun käyttöönotosta tulevat saavutetuista kustannussäästöistä palveluiden tehostumisen myötä.

Helsingin kaupungin kokemukset virtuaalihoivasta positiivisia

Helsingin kaupungin kotihoidossa VideoVisitin tarjoama virtuaalihoivapalvelu on ollut tuotannossa muutaman vuoden verran ja tulokset ovat olleet erittäin positiivisia.

– Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitoksella VideoVisitin virtuaalipalvelu on ollut käytössä noin kaksi vuotta. Palvelun asiakkaita ovat kotona asuvat ikäihmiset, ja kuukausittain virtuaalikontakteja otetaan yli 10 000 kappaletta. Helsingin kaupunki on saanut huomattavia kustannussäästöjä, kun kotihoidon käynneistä on pystytty korvaamaan osa virtuaalikäynnillä, toteaa Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitoksen puhelin ja hyvinvointipalveluiden yksikönjohtaja Riitta Karvinen.

– Tulee kuitenkin muistaa, että virtuaalikäynti ei voi kokonaan korvata fyysisiä kotihoidon käyntejä, mutta esimerkiksi ikäihmisen lääkkeen otosta muistuttaminen onnistuu loistavasti virtuaalisesti, Karvinen huomauttaa.

Virtuaalihoivaa käyttäjät huomioiden

Virtuaalinen hoivaratkaisu on kehitetty käyttäjien tarpeet huomioiden. Ratkaisun helppokäyttöisyys ja laiteriippumattomuus tarjoavat vahvan pohjan virtuaalipalveluiden käyttöönotolle osana SoTe-palveluiden digitalisoitumista.

– Windows-tableteilla toimiva virtuaalihoivapalvelu on erittäin hyvä esimerkki suomalaisesta osaamisesta ja Suomessa vallitsevasta vahvasta tahtotilasta digitalisoida SoTe-palveluita tavoitteena suuret säästöt ja parempi asiakaspalvelu, kommentoi Microsoftin Windows-liiketoimintajohtaja Tom Toivonen.

 

Lisätietoja:

VideoVisit Oy | myyntijohtaja, Juhana Ojala | puhelin 040 568 2182 |
KL-Kuntahankinnat Oy | hankinta-asiantuntija, ict, Maria Saari | puhelin 050 413 7331