Artikkelit

Muhoksella kotihoitajat ja asiakkaat innoissaan etähoivasta

 

Tammikuussa 2020 Muhoksella aloitettiin VideoVisit® Etähoiva, jossa kotihoito vierailee asiakkaan luona videoyhteydellä. Käyntejä on tehty jo 4000 kappaletta.

”Kuvapuhelin on kauhean kiva. Minun lapset ja kotihoidon hoitaja käy siinä. Siitä kuuluu tyyt tyyt tyyt, ja sitten kun painan peukalolla vihreästä pallosta, tulee kuva”, kertoo Marjatta Seppänen, 83-vuotta.

 

Etähoiva tuo turvaa yksin kotona asuvalle Marjatalle. Kuva Katariina Ojala/VideoVisit Oy

 

Etähoivassa hoitaja ottaa kuvayhteyden asiakkaan kotona olevaan tablettiin. Marjatta Seppäsen luona käydään sekä fyysisesti että etänä. Marjatta kertoo, että hän on myös itse ollut sairaanhoitaja ja sairaanhoidon opettaja. ”Minulle on tuttuja silmätipan laittamiset ja muut toimenpiteet.”

 

Turvaa ja hoivaa kotona asumiseen

Ikääntyneidenpalveluiden tavoitteena on tukea vanhuksen omatoimista selviytymistä omassa kodissaan, antamalla henkilökohtaista hoitoa ja huolenpitoa sekä tukipalveluita. Vanhustenhuollon strategia on Muhoksen kunnan keskeinen painopistealue. Sen tehtävä on turvata ikääntyville väestölle heidän tarvitsemansa palvelut, painopisteen ollessa ennaltaehkäisevässä toiminnassa ja perustuen iäkkäiden aitoihin tarpeisiin yksilöllisesti ja tasa-arvoisesti (Muhoksen kunnan kotisivut).

Kotihoidon palveluesimies Sanna Paakkola kertoo, että VideoVisit-kuvapuhelimen avulla kysytään asiakkaan vointia, seurataan lääkkeen ottoa, verenpaineen ja verensokerin mittausta ja ohjataan ruokailun toteutumista. Näin pyritään tukemaan asiakkaan toimintakykyä. Hän jatkaa, että tavoitteena on jatkossa kehittää edelleen mm. viriketoimintaa, kuten fysioterapeutin ohjaamaa jumppaa.

 

”Siitä kuuluu tyyt tyyt tyyt, ja sitten kun painan peukalolla vihreästä pallosta, tulee kuva”, kertoo Marjatta Seppänen, 83-vuotta. Kuva Katariina Ojala/VideoVisit Oy

 

”Kotihoitaja kysyy mitä kuuluu, kuinka olen nukkunut. Ihan tommoisia samoja kuin ennen puhelimessa. Pääasiassa se, että kun olen yksin täällä, niin tietävät, että kaikki on kunnossa. Se että hoitajat näkevät, etten puhu puuta heinää”, naurahtaa Marjatta Seppänen.

Muhoksen kunnan vanhustyöjohtaja Tuula Niska täsmentää, että turvallinen kotona asuminen on iso asia. ”Vaikka toki mietitään kustannussäästöjä, minusta kaikkein tärkeintä on, että käsikädessä kulkee myös palvelun sisältö ja laatu. Kaikkea ei voi mitata rahassa. On tärkeää, että asiakkaalla on turvallinen olo kotona”, Tuula kertoo.

 

Iloa omaisyhteydestä

Marjatta Seppäsen kotoa löytyy rivi valokuvia lapsista ja lapsenlapsista. Marjatan tytär asuu lähellä ja käy katsomassa äitiään. Pojat asuvat pääkaupunkiseudulla. Marjattaa ilahduttaa, kun hän pystyy olemaan videoyhteydessä perheeseensä. Hän kertoo, että on niin mukavaa, kun videoyhteyden kautta näkee myös pienen vauvan kasvua. Marjatta kokee, ettei hänen lastensa tarvitse olla niin huolissaan hänestä, kun hänellä on tämä tabletti.

 

Marjatan mielestä kuvapuhelin on kauhean kiva ja sitä on helppo käyttää. Kuva Katariina Ojala/VideoVisit Oy

 

Korona-aikana omaiset ovat arvostaneet sitä, että hekin pystyvät olemaan yhteyksissä läheisiinsä VideoVisit-kuvapuhelimen välityksellä.

 

Onnistunut aloitus uuteen palveluun

Palveluesimies Sanna Paakkolan mukaan kuvapuhelin monipuolistaa kotihoidon palveluita. ”Me pystymme tarjoamaan asiakkaille paljon laajempaa palvelukokonaisuutta. Etähoiva sopii erikuntoisille asiakkaille ja sitä voidaan käyttää jopa kotiuttamisvaiheessa kotihoidon tukena. Kevään haasteellisesta resurssitilanteesta huolimatta henkilökunta on lähtenyt hienosti matkaan mukaan ja kokemukset ovat hyviä”. Eija Kakko, etähoidon asiantuntija VideoVisitiltä kehuu Muhoksen kotihoidon henkilökuntaa: ”Olen heistä erittäin ylpeä, sillä he saivat haastavasta keväästä huolimatta kaiken toteutettua erinomaisesti”.

 

Muhoksella haluttiin panostaa alkuvuodesta etähoivan aloitukseen, jotta toiminta lähtisi hyvin käyntiin. He ottivat VideoVisitin asiantuntijapalvelun käyttöönsä. ”Se on tuottanut tulosta – olemme saaneet siitä valtavasti apua, tyytyväisiä asiakkaita ja omaisia”, kertoo Sanna Paakkola. Etähoiva otettiin käyttöön tämän vuoden tammikuun alussa ja tavoitteena oli saada 10 % kotihoidon asiakkaista palvelun piiriin. Heti alkuun tehdyn hyvän suunnitelman, aktiivisuuden ja positiivisuuden avulla tavoitteet ovat ylittyneet reippaasti. Fyysisiä käyntejä ei ole haluttu vähentää, vaan etähoivalla lisättiin palvelua.

 

Kirsi Valli tarkastaa, että lääkkeet on otettu. Marjatta Seppäsen luokse tehdään säännöllisesti myös fyysisiä kotikäyntejä etäyhteyden lisäksi. Kuva Katariina Ojala/VideoVisit Oy

 

Kirsi Valli, palveluohjaaja ja geronomi kertoo, että asiakkaat ovat olleet innoissaan VideoVisit-kuvapuhelin yhteydestä ja ovat ottaneet sen hyvin vastaan. Motivoitunut tiimi on saanut asiakkaat mukaan. ”Minä olen iloinen asiakkaiden puolesta. Työntekijämme kentällä ovat olleet innostuneesti mukana. Sitä kautta olemme saaneet tyytyväisiä asiakkaita – se on hieno asia”, sanoo Kirsi.

 

”Kun asiakkaat ovat tottuneet kuvapuhelimeen, niin he eivät ole enää halunneet antaa sitä pois. Kaikki ovat olleet tyytyväisiä, kun alkukankeudet on ensiksi voitettu ja kun on opittu käyttämään kuvapuhelinta. Asiakkaat ihan odottavat sitä puhelua. Huonoa palautetta ei ole tullut.”

 

Kirsi Valli

Palveluohjaaja ja geronomi

Muhoksen kunnan kotihoito

 

Muhoksella panostetaan tulevaisuuteen

Muhoksen kunnan vanhustyöjohtaja Tuula Niska kiittää Sosiaali- ja terveyslautakuntaa. He ovat mahdollistaneet kotihoidon kehittämisen terveysteknologiaa hyödyntäen. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen on nähnyt etähoivaprojektin alun merkityksen ja antanut mahdollisuuden avun saamiseen: ilman Eija Kakon asiantuntija-apua etähoivan käyttöönotto ei olisi ollut näin sujuvaa Muhoksella.

 

Marjatta istuu ulkorappusilla kukkien vieressä.

Marjatta asuu yhdessä kissansa kanssa kauniissa hirsikodissa joen rannalla viljapeltojen vieressä. Kuva Katariina Ojala/VideoVisit Oy

 

”Mukavaa päivää Marjatalle! Kerrohan Viirulle terveisiä”, toivottaa Sanna Paakkola.

”Kiitos, Viiru onkin nyt ulkona”, toteaa Marjatta Seppänen.

 

 

Lisätietoja

 

Eija Kakko

Senior Specialist, Remote Care

eija.kakko@videovisit.fi

+358 (0)44 491 8683

Lääkäriasiointia chatin kautta – Kalajoella pilotoidaan uutta palvelua

 

Kalajoen kaupunki tarjoaa chat-lääkärivastaanottoja perusterveydenhuollossa kuntalaisilleen. Uusi palvelumuoto toteutettiin yhteistyössä VideoVisit Oy:n ja Leluco Oy:n kanssa. Pilotointiaikana palvelu on ilmainen kuntalaisille ja jatkuu syyskuun loppuun asti. Miten chat-palvelu toimii ja millaisia kokemuksia on saatu?

 

Kalajoen kaupunki halusi käyttäjäystävällisen chat-toiminnon, jonka kautta asiakkaat pääsevät lääkärin etävastaanotolle helposti ja nopeasti arki-iltaisin, lauantaisin ja arkipyhinä. Myös terveyskeskuksen ammattilaiset voivat konsultoida lääkäriä chatin kautta virka-aikana. VideoVisit toteutti yhdessä Lelucon kanssa kokonaisratkaisun, joka sisältää sekä VideoVisit® Live Chat teknologian, että Lelucon lääkäripalvelun.

 

Kalajoella ja Merijärvellä chat-lääkäri palvelee asiakkaita arki-iltaisin, lauantaisin ja arkipyhinä. Näyttökuva Kalajoen sosiaali- ja terveyspalveluiden kotisivuilta.

 

Chat-lääkärivastaanotto kuntalaisille on poikkeuksellinen palvelu julkisessa terveydenhuollossa. Kuntalaiset pääsevät suoraan lääkärin etävastaanotolle jonottamatta ja asiat hoituvat vaikka mökkilaiturilta. On ollut ilo toteuttaa tätä hienoa projektia yhdessä yhteistyökumppanimme LeLucon ja Kalajoen ammattilaisten kanssa.

 

Miitri Sinkko

Head of Sales, VideoVisit Oy

 

Helppoa ja turvallista asiointia chat-lääkärissä

 

Kokeilujakson aikana Kalajoen ja Merijärven kuntalaiset voivat asioida chat-lääkärissä maksutta syyskuun loppuun asti. Etälääkäri sopii hyvin tilanteisiin, joissa ei tarvita fyysisiä tutkimuksia. Chatin kautta onnistuu esimerkiksi hoidontarpeen arviointi, terveysneuvonta, laboratoriokoetuloksien tulkinta ja osittain reseptien uusiminen.

 

Chatissa asiakkaat voivat keskustella lääkärin kanssa älypuhelimella, tietokoneella tai tabletilla. Kuva Katariina Ojala/VideoVisit Oy

 

Lääkäripalveluiden saatavuus pitkienkin matkojen päähän helpottuu. Asiakkaat voivat keskustella lääkärin kanssa älypuhelimella, tietokoneella tai tabletilla. Chatissa käyty keskustelu on tietoturvallista ja tunnistautuminen tapahtuu suomi.fi-palvelun kautta verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennuskortilla.

 

Tähtipalvelua kuntalaisille

 

Kalajoen terveyskeskuslääkäri Mervi Mannisen mukaan chat-toiminnon käyttöönotto sujui näpsäkästi – aloitus oli selkeä ja helposti toteutettavissa. Palvelu on ollut ammattilaisten käytössä tämän vuoden huhtikuusta lähtien ja kuntalaisille palvelu avautui toukokuun lopulla. Pilotoinnin aikana Kalajoella ja Merijärvellä kerätään aktiivisesti niin kansalaisten kuin ammattilaisten käyttäjäkokemuksia uudesta palvelusta.

 

”Pääsääntöisesti palaute on ollut hyvää. Kyselyihin vastanneiden kuntalaisten yleisarvosana on 5 tähteä kuudesta.

 

Mervi Manninen

Terveyskeskuslääkäri, Kalajoki

 

Chat-asiakkailta on myös kerätty vapaamuotoisia kommentteja ja jatkokehittämistoiveita. Manninen kertoo, että tällä hetkellä Kalajoen terveyskeskuksen lääkäri-chat on ollut täysin tekstipohjainen keskustelualusta, jossa ammattilaiset ja kansalaiset kommunikoivat kirjoittamalla. ”Halusimme testata palvelua ensiksi vain tekstipohjaisena, mutta syksyn päivitetyssä versiossa on huomioitu käyttäjien toiveet”, sanoo Manninen. Myöhemmin chat-keskusteluun pystyy esimerkiksi liittämään valokuvan ihovaivasta.

 

Myös hoitajien palaute on ollut positiivista ja chat-toiminta on koettu erittäin hyväksi. Chat mahdollistaa nopean yhteydenoton ja se on lisännyt lääkärin tavoitettavuutta. ”Meillä oli laajempi kehittämistavoite saada hoitajien ja lääkärien yhteistyötä parannettua terveyskeskuksessa. Meillä on ollut oma konsultoiva lääkäri vain iltapäivisin. Live chatilla voimme täydentää lääkärin käytettävyyttä pitkin päivää”, Mervi Manninen kertoo.

 

Chatin kautta Tampereella sijaitseva lääkäri voi konsultoida hoitajaa esimerkiksi haastavien kysymyksien kohdalla, jotka tulevat kuntalaisilta. ”Etälääkäri pystyy esittämään hoitajalle tarkentavia kysymyksiä ilman viivästystä ja asiakas saa vastauksen mahdollisimman nopeasti sekä mahdollisimman tarkasti. Näin hoidon laatu säilyy”, kuvaa Mervi Manninen chat-toiminnon hyötyjä.

 

Lisätietoja

 

Kalajoen sosiaali- ja terveyspalvelut 

Kalajokiseutu-lehti

 

 

Miitri Sinkko

Head of Sales, Video Visit Oy

miitri.sinkko@videovisit.fi
+358 (0)44 751 3069

 

Auron otti käyttöön VideoVisit® Live etävastaanoton

 

VideoVisit kehitti Auronille fysioterapeutin käyttöön helpon ja aikaa säästävän etäkäyntiratkaisun. ”Hyvä, siitä ylös. Käänny selkä kameraan päin ja mene kyykkyyn. Noin, hienoa ja siitä sitten taas ylös”, ohjeistaa fysioterapeutti Minttu Vartia asiakastaan Timi Maunulaa mobiililaitteen videoyhteyden välityksellä.

 

Timi Maunula satutti jalkansa urheiluharjoituksissa ja joutui leikkaukseen. Hän aloitti etäfysioterapian, koska halusi jalan nopeasti kuntoon. Maunula kertoo, että ennen etäfysioterapiaa hän yritti omatoimisesti kuntouttaa jalkaa, mutta se oli haastavaa ja siinä katosi motivaatio. Hän kaipasi ammattilaisen apua ja tukea kuntoutukseen. Etäaika fysioterapeutille löytyi Auronin palveluista.

 

”Auronilla pohdittiin, miten eri toimijoiden ratkaisut toimivat keskenään. Halusimme asiakkaan hoitopolun sujuvaksi ja helpoksi”, kertoo Chief Digital Officer Ilkka Pirttimaa Auronilta. Auronin fysioterapiapalveluita saa 160 eri toimipisteestä, joista jo 61 toimipisteeseen voi varata ajan keskitetystä nettiajanvarauksesta.

 

Miksi VideoVisit haluttiin yhteistyökumppaniksi

 

”Halusimme ratkaisun, jossa asiakas voi varata ajan videovastaanotolle mahdollisemman helposti. Näin tietokone hoitaa taustalla tarkistukset, kuka terapeutti voi tarjota palvelua asiakkaalle, mihin kellonaikaan ja millä paikkakunnalla”, kertoo Pirttimaa. Asiakas ja terapeutti saavat tarvitsevat ohjeet ja linkin videovastaanoton käynnistämiseksi sähköpostiin ja tekstiviestinä.

 

VideoVisit® Live sopi Auronille, koska sen rajapinnoilla etäpalvelu on saatu integroitua helposti osaksi Auronin ajanvarauspalvelua ja potilastietojärjestelmää. VideoVisitin mobiilisovellukset sopivat kaikille alustoille, mikä on Ilkka Pirttimaan mukaan tärkeää.  VideoVisit® on turvallinen sekä Kelan hyväksymä palvelu. Tämä on yksi niistä syistä, miksi VideoVisit erottui alan muista kilpailijoista, sillä Auronin asiakaskuntaan kuuluu paljon Kelan kuntoutuspotilaita.

 

VideoVisitin myyntipäällikkö Miitri Sinkko kertoo, että yhteistyöneuvottelut Auronin kanssa aloitettiin loppuvuodesta 2019. ”Heti alkuun välittyi kuva Auronin edistyksellisestä tavasta hyödyntää teknologiaa ja selkeä yhteistyömalli muovautui nopeasti. Yhteistyö Auronin kanssa on oiva esimerkki siitä, miten yhdistetään palveluliiketoiminnan ja teknologian osaaminen parhaan mahdollisen asiakaspalvelukokemuksen aikaansaamiseksi”, hän jatkaa.  Hyvin tehdyt suunnitelmat konkretisoituivat maaliskuussa nopealla aikataululla.

 

Etänä toteutetun fysioterapian hyödyt

 

VideoVisit® Live palvelun välityksellä Auronin asiakas pystyy tekemään harjoitteita ja kuntoutusta fysioterapeutin opastuksella kotonaan, omassa toimintaympäristössään. Videoyhteydellä etänä tapahtuva fysioterapia nopeuttaa vastaanotolle pääsyä, koska vapaana olevat fysioterapeutit palvelevat asiakkaita ilman paikkarajoitteita. Etävastaanotto on asiakkaalle edullisempaa ja se on mahdollista mobiililaitteella tai tabletilla.

 

Fysioterapeutti Minttu Vartian mukaan VideoVisit® Live palvelu on hyvä vaihtoehto erityisesti niille asiakkaille, joilla on haasteita päästä paikan päälle. ”Meillä on paljon asiakkaita riskiryhmissä. Esimerkiksi yli 70 -vuotiaita tai henkilöitä, joilla on sairaustaustaa. Täytyy olla mahdollisuus, jolla voimme tarjota fysioterapiaa joka tilanteessa”, sanoo Vartia.

 

Timi Maunula kertoo, että jalan kuntoutus sujuu hyvin etäyhteyden välityksellä. Videovälitteinen fysioterapia tuntuu luonnolliselta. Kuva Katariina Ojala, VideoVisit Oy

 

Timi Maunulalle etäyhteys oli ainoa keino saada fysioterapiaa koronatilanteessa. Se mahdollisti hoidon ja takasi jatkuvuuden. Jalan paranemisen kannalta oli tärkeää saada hoito heti. ”Kuntoutustoimenpiteiden pitäisi edetä samassa vauhdissa kudosparanemisen kanssa. Se on punainen lanka kuntoutuksessa leikkauksien jälkeen”, kuvaa Minttu Vartia toipumisen ja kuntoutuksen aikataulua.

 

VideoVisit® Live ratkaisu mahdollistaa luontevan ja liikkuvan vastaanoton. Fysioterapeutti kulkee mobiililaitteen kanssa välineiden luokse ja näyttää eri liikkeitä. Videon välityksellä toimiminen helpottaa harjoitteiden siirtämistä asiakkaan kotiolosuhteisiin sopiviksi, kun sopivat harjoituspaikat asiakkaan kotona voidaan yhdessä etsiä etäyhteyden kautta.

 

Fysioterapeutti Minttu Vartian saama palaute kollegoilta VideoVisit® etävastaanotosta on ollut varsin positiivista. Kuva Katariina Ojala, VideoVisit Oy

 

Perinteiseen fysioterapiaan kuuluu manuaalinen käsittely eli eri kudosten hoito käsillä. Etänä toteutetussa fysioterapiassa voidaan neuvoa omahoitoon ja ohjata erilaisia harjoitteita, joita asiakas tekee itsenäisesti kotona. ”Alussa vaadittiin fysioterapeuteilta ajatustavan muutosta ja oivallusta siitä, että terapiaa pystyy tehokkaasti toteuttamaan myös niin, ettei olla iholla kiinni”, toteaa Minttu Vartia.

 

Jokainen fysioterapeutti pystyy käyttämään etäyhteyden välityksellä omaa toimintatapaansa. ”Oma persoonallinen tyyli näkyy siinä videossakin – se mihin fysioterapeutti kiinnittää huomiota, minkälaisen kontaktin hän ottaa asiakkaaseen ja miten hän ohjaa toimintaa”, Minttu Vartia täsmentää. ”Esimerkiksi Timin kanssa hyvä ja läheinen asiakassuhde muodostui jo parin kerran jälkeen. Ja olemme tavanneet ainoastaan videon kautta”, Vartia kertoo.

 

Korona vauhditti etävastaanottoa

 

Tämän vuoden maaliskuussa koronan vaikutukset alkoivat näkyä voimakkaasti. Muutaman viikon aikana eri palveluntuottajat ottivat etäpalveluita käyttöön nopealla aikataululla ja päivittäisiä vastaanottokäyntejä siirrettiin videovälitteiseksi. ”VideoVisit palveluun kirjautuneiden ammattilaisten määrät kasvoivat räjähdysmäisesti maalis-huhtikuun aikana”, kertoo Miitri Sinkko. Nopean toimintatapojen muutoksen mahdollisti VideoVisit palveluiden helppokäyttöisyys ja luotettavuus.

 

Lisätietoja

 

Miitri Sinkko

Head of Sales, Video Visit Oy

miitri.sinkko@videovisit.fi
+358 (0)44 751 3069